,

Teijo Talot Ralli 23.05.2015

Kilpailun järjestäjä oli jälleen kerran onnistunut loihtimaan haasteellisen kilpailukokonaisuuden.

Mukaan startanneista 120 autokunnasta lähes kolmannes joutui jättämään leikin kesken.

Huolimatta kilpailupäivän vaihtelevasta säätyypistä, oli yleisöä silti mukavasti kerääntyneenä erikoiskokeiden varsille. Tiimin kannatusjoukotkin olivat hyvin esillä kilpailupäivän tapahtumassa 🙂

Kilpailu toimi osaltamme valmistavana harjoitteena Junnu SM:n seuraavaa osakilpailua silmälläpitäen.

Kilpailun ensimetrit olivat jälleen hankalat ja ajamattomuus näkyi. Päivän edetessä ajaminenkin alkoi maistua ja tekemisestä löytyä hiukan iloisuuttakin. Tästä olotilasta olimme autokunnan osalta mielissämme.

Suoranopeuksilla jäädään paljon ja ajat tietyntyyppisillä erikoiskokeilla ovat murhaavia. Iloksemme pienentien osuuksilla pystyimme kuitenkin haastamaan kanssakilpailijamme tasavertaisesti.

Kilpailupäivän huoltomiehinä häärivät Tuomo Kemppainen, sekä Bo Grönqvist. Kiitokset kilpailupäivän huoltotoimenpiteistä.

 

T: Petri

0 kommenttia

Kommentoi

Liity keskusteluun !

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.