Uutiset
Maxell Iltaralli 6.6.2009 |
| Kirjoitettu 09/06/2009 |
Hyvistä erikoiskoeajoista huolimatta kilpailupäivään mahtui niin pienempää kuin vähän suurempaakin mustaa hetkeä, jotka lopulta maksoivat palkintopallisijoituksenkin.
Huoli matkapuhelimen katoamisesta, kun lähdimme Neste Siippoon huoltoalueelta, maksoi kymmenen sekunnin aikarangaistuksen. Kuljettajan käskyttämänä ja pää ns. kartturin salkun uumenissa porhalsimme erikoiskoe kolmosen piston ohi noin kilometrin verran. AT -lle saavuimme minuutin myöhässä.
Erikoiskoe kuuden lähdöstä matkaa ehdittiin taittamaan ainoastaan joitain kymmeniä metrejä, kun konepeitto ponnahti ylös peittäen täysin näkyvyyden. Onneksi ei ikkuna hajonnut!
Tapahtuma oli seuraamusta kuljettajan jätettyä konepeiton lukitsematta ennen lähtöä suoritetussa konehuoneen läpitarkastuksessa.
Aikaa tuhraantui vääntyneen konepeiton lukituksessa lähes puolitoista minuuttia ja luokan senhetkinen kolmas sija vaihtui tulosluettelossa reilusti alaspäin.
Viimeinen erikoiskoe sujui virheittä (yleiskilpailun neljänneksi nopein aika) ja tämän myötä luokkasijoitukseksi tuli kuudes sija.
Kilpailupäivän jälkeen hampaankoloon jäi muutakin kuin pullanmuruja...
T: Petri
Viimeksi muokattu: 09/06/2009 klo 21:30
Takaisin