Kisaraportit

OP-Vilppula Ralli 2007

Kirjoitettu 16/09/2007

Kisaraportit >>

OP-Vilppula Ralli on nyt takanapäin ja muistona kilpailusta mustelmia sekä niskakipua.

Kilpailu alkoi osaltamme hyvinkin rauhallisesti ja tarkoituksena oli ajaa kuljettajan ajotaidon mukaista vauhtia välttäen samalla ylilyöntejä. Näillä metodeilla erikoiskokeen maali saavutettiinkin.

Seuraava erikoiskoe jatkettiin samalla lääkityksellä ja kuljettajan otteetkin alkoivat olla jo varmempia.

Erikoiskoe kahden jälkeisessä huollossa suoritettiin toimenpiteenä ainoastaan kuljettajien että auton tankkaus. Huoltoaikaa oli varattuna 20 minuuttia.

Erikoiskoe kolmella noin puolessa välissä reittiä ollut routapatti koitui kohtaloksemme. Auto lähti heittelemään ja kulkeutui ajosuunnassa oikealle törmäten yhdeksänkymmenen kilometrin tuntinopeudella päin mäntyä.

Osuman jälkeen auto pyörähti vaakapiruetissa 360 astetta jääden tien vastakkaiselle puolelle siten, että keula osoitti ojaan ja perä tielle.

Iskun voimasta kertoo jotain myös se, että takaluukussa sijainnut turvatankki lensi kauas petäjälle.

Kuljettajien vammat jäivät vöistä aiheutuneisiin mustelmiin (munalukko) sekä niskakipuihin jotka näin vuorokautta myöhemmin selkeämmin vihoittelevat.

Kaluston suhteen on jo uutta matoa koukussa.

Huollossa häärivät Heli Oksanen ja Pasi Laine.

 

T: Petri

Viimeksi muokattu: 16/09/2007 klo 18:09

Takaisin