Kisaraportit

RAN Rallispecial 2008

Kirjoitettu 28/10/2008

Kisaraportit >>

Oma kilpailukautemme päättyi Vantaan Vauhtipuistossa ajetussa RAN Rallispecialissa.

Keliolosuhde teki kilpailupäivästä haasteellisen, oli kovaa tuulta yhdistettynä kokopäivän jatkuneeseen vesisateeseen, jonka johdosta myös ratakin oli erittäin liukas.

Näin jälkiviisaana voitaisiin sanoa, että omien virheiden myötä kariutuivat mahdollisuudet palkintosijoihinkin.

Kilpailun avauserikoiskokeella (lähdöstä noin 300m.) pyörähdin oikealle kaartuvassa asfalttimutkassa (sis. hieman peruutteluakin). Matka jatkui, mutta aikatappiota tuli reilu 10 sekuntia.

Erikoiskoe neljän loppuosuudella suuntavaisto katosi tyystin ja jälleen pienen peruutteluvaiheen jälkeen matka jatkui ärräpäitä sadatellen.

Kaksi viimeistä erikoiskoetta menikin sitten kommelluksitta.

Kilpailusijoitukseksi tuli kotiintuomisina luokan neljäs tila (kolme palkittiin).

Kartanlukijana toimi velipoika Toni Oksanen.

Huoltotehtävistä sekä kuvaustaltioinneista vastuuta otti Pasi Laine.

T: Petri

Viimeksi muokattu: 28/10/2008 klo 17:49

Takaisin